Tiistai 30.4.2013 klo 11:37 – Jussi Hei, rakkaat lukijat ja kuuntelijat! Se onkin sitten aika ryhtyä äänittelemään tosimiesten soitinta – bassoa! Edellisestä studiosessiosta on vierähtänyt aikaa lähes kaksi vuotta, joten into pinkeänä ja tietenkin meikäläisen kohdalla ”pikku” stressi päällä studioon! Kun päätimme julkaista tulevan pitkäsoittomme omakustanteena, sovimme porukalla, että jokainen treenaa biisejä niin pirusti kotona, että…
Studioblogi: Osa 10 – Kitaraäänitykset pakettiin, respect the blue line sanois Tami
Lauantai 27.4.2013 klo 20:57 – Timo Tänään vedetäänkin sitten vikat kitarat nauhalle! Fiilis on mahtava eilisen illan johdosta ja tapaan studiolla hyväntuulisen äänittäjän hörppimässä aamukahviaan. Ei muuta kuin homma pakettiin! Soitamme ensin levyn ehkäpä syvimmissä vesissä tunnelmoivan kappaleen, johon arvioimme kuluvan noin viisi tuntia. Hyvä siis soittaa se ensin, niin sitten voimme olla varmoja, ettei sen…
Studioblogi: Osa 9 – Raskas päivä monessakin mielessä
Perjantai 26.4.2013 klo 11:19 – Timo Toiseksi viimeisin äänityspäivä kitaroiden osalta koittaa auringon noustessa Lahessa. Otan askeleita verkkaiseen tahtiin kohti studiota ja mietin jo haikeasti, että kohta on tämäkin studiovaihe omalta osaltani ohi ja ties kuinka kauan saa taas odottaa seuraavaa kertaa. No, pari päivää vielä! Tänään ollaan tosissaan. Metal! Tänään äänitettävät biisit ovat levymme raskainta…
Studioblogi: Osa 8 – Puutuneita hanureita, sporttisia ruokavalioita ja vähän lisää kitaroita
Keskiviikko 24.4.2013 klo 18:25 – Timo En tiedä, miten muut studiossa soitelleet kokevat tämän, mutta mielestäni pahin juttu studiosessioissa on takaliston totaalinen puutuminen. Maanantain ja tiistain olen istunut Aksun puisella jakkaralla, joten lienee aika ottaa kotoa mukaan pehmustettu tietokonetuoli! Tai ehkä lainaan Aksun tyynyä… Muistakaa – suorituskyvyn säilyttäminenhän on kaikki kaikessa! 😉 My name is…
Studioblogi: Osa 7 – Sähkökitaroiden äänitysten toinen päivä
Tiistai 23.4.2013 klo 22:48 – Timo Tänään ohjelmassa kaksi biisiä, joista kumpaakaan emme ole kokeilleet vielä keikoilla. Aloitamme levyn avausraidalla, nopeatempoisella biisillä, jossa on jos jonkinlaista soittamista. Kokeilemme vielä uusia juttuja ja kymmenen jälkeen aloitettu äänitys saadaan valmiiksi kolmen jälkeen. Viisi tuntia, mutta tulipa siitä hyvä! Tuottajamme Aksukin tykkää ja toteaa, että: ”Tää biisi on kyllä…
Studioblogi: Osa 6 – Sähköä kitaroihin ja sairastelua äänitysten yhteydessä
Tiistai 23.4.2013 klo 11:21 – Timo Uusi viikko aluillaan ja tarkoituksena olisi soittaa levyn kitaraosuuksia maanantaista perjantaihin. Viikko ei kuitenkaan alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sunnuntai-iltana alkanut oksentelu ja kuume pitivät otteessaan vielä aamupäivän. Onneksi olimme sopineet aloittavamme äänitykset tänään vasta klo 12, kun muina päivinä on tarkoitus aloittaa jo klo 10. Aamupäivä meni itseäni tsempatessa,…
Studioblogi: Osa 4 – Rummut ja akustiset kitarat valmiina, voittajafiilis
Torstai 18.4.2013 klo 9:00 – Turo Kello on 23:14 keskiviikko-iltana 17.4.2013, kun tätä kirjoitan. Oluita on avattu jo muutama ja on niin onnellinen olo. Kerrataanpa päivän kulku. Eilen illalla, kun kaikki oli valmista, niin Aksun, Timon ja Tommin kanssa painuttiin saunaan ja alkoi vimmattu keskustelu ja ajatusten vaihto. Studioelämä aktivoi meissä kaikki viimeisetkin hiljaiset muusikon solut…
-
Viimeisimmät artikkelit
- Studioblogi: Osa 24 – Kynttilöitä, herkkyyttä ja subtrooppista ilmastoa
- Studioblogi: Osa 23 – Hämyistä tunnelmaa ja progeilua
- Studioblogi: Osa 22 – Muistokirjoitus jousin ja lauluin
- Studioblogi: Osa 21 – Kevyttä tunnelmaa ja monipuolisia, raikkaita, soundeja
- Studioblogi: Osa 20 – Raskaita tulkintoja, groovea ja Suomi-iskelmää