Keskiviikko 1.5.2013 klo 11:19 – Jussi
Huomenta!
On Vappuaatto ja tänään olisi tarkoitus jatkaa samaa hyvää meininkiä bassoäänittelyjen suhteen, mihin eilen jäimme!
Nukun perheelliselle miehelle ruhtinaalliset 7,5 tunnin yöunet ennenkuin poika tulee herättämään, ”Isi nyt ylös”. Pikku- johtajan käskystä ponkaisen ylös, laitan aamutoimet käyntiin, heitän herran hoitoon, laitan itselleni kunnon aamupalan, luen lehden ja juon kunnon kahvia (Presidentti Tummapaahtoa, ei mitään Euroshopperin kuraa).
Sitten Raaka-Aine Musiikki Oy:n toimitusjohtajan tehtäviin. Soitan pari keikkamyyntipuhelua koskien syksyn levyjulkkarirundia, toisen Seinäjoelle ja toisen Ouluun. Sellainen kutina jäi, että eiköhän ne keikat toteudu. Pysykää tutkalla keikkakalenterin(kin) osalta!
Sovimme Aksun kanssa kello 10 treffit Puistokadun Petraxille. Jatkan samaa eilisestä tavaksi muodustunutta myöhästelyäni ja olen Aksun ovella 10:15. Eilisestä nöyristyneenä, pahoittelen myöhästymistäni ja taaskin saan ymmärtävän vastauksen: ”Ei se mitään, mäkin just vasta söin aamupalan.”
Basistin studiosapuskat
Esittelen Aksulle innoissani kaupasta hankittuja studioeväitä. Päädymme oikein ikuistamaan kassin sisällön (olikohan tämä kuva joku Aksun piilokuitti näistä eväistä…) Se on sellainen juttu, että studioäänityksissä pitää olla eväät kohdallaan joka lähtöön ja tilanteeseen, koska nälkä voi yllättää, tai sokeritasot laskea yllättäen.
Kahvit naamaan ja jatkamme samalla reippaalla kappaleella, mikä meiltä jäi eiliseltä lähes kokonaan kesken. Biisi rullaakin mallikkaasti ja saamme sen purkkiin parissa tunnissa ilman suurempia takaiskuja ja teknisiä häiriöitä.
Pidämme pikku breikin. Aksu käy (yllättäen) röökillä ja minä tivaan laulajaltamme, missä viipyy eilisen päivän timanttiset bassojen blogikirjoitukset, kun ei niitä netissä vielä näy.
Takaisin äänitysten pariin. Neljänneksi biiisiksi päädymme valitsemaan tulevan sinkkubiisin, jonka ilmaisen Aksulle olevan täysin ”läpihuutojuttu”. No, sitä se ei yllättäen puuhun koputtamatta todellakaan ollut, vaan hieroimme biisiä monta tuntia ja vasta hieman ennen neljää saamme kappaleen valmiiksi. Huh huh, miten piinaavan kauan meillä meni. Toki pitää muistaa se, että kun kyseessä on eka sinkku, pitää biisin myös olla täyttä timanttia ja viimeisen päälle hiottu!
Sinkkubiisi vihdoin paketissa, helpotus ja huokaus
Lounaan ja ruokatunnin aikana soitto Haatajalle ja hakemaan uunituoreita Raaka-Aineen lady-fit paitoja parin sadan metrin päästä studiolta. Paitojen hakemisen jälkeen postiin viemään Raaka-Aine fanitilaukset asiakkaille. Toimitusjohtajan työ ei lopu edes bassoäänitysten ajaksi. Asiakkaista ja faneista on pidettävä hyvää huolta – tuotteet on postitettava ajallaan!
Palaan Aksulle viiden maissa ja käymme seuraavan biisin kimppuun. Nyt tehdään taidetta ja levyn ”proge-biisiä”. Tämän biisin säkeistön riffin kanssa tuntuu kanssa kestävän, että sen saa kohdalleen. Viimein noin kolmen tunnin väännön jälkeen, saamme biisin pakettiin ja tämän päivän työt on tehty.
Sessioiden jälkeen Aksu paukkaa lenkille hyvän ystävänsä, Tuonen basistin Leiskan, kanssa. Minä hyppään Toyotaan ja suuntaan kohti Sopenkorpea ja ystäväni J.A. Keinosen bändin, Rockin’ Horsen, bändikämpälle, jossa on Vapun grillibileet! Bileissä törmään vanhaan Raaka-Aine- kitaristiin, Rene Piiroiseen, ja jälleen näkeminen on todella tunteikas. Rene on mukava sälli! Juttua riittäisi molemmilla vaikka seuraavaan viikkoon asti. Selkärankaisena miehenä juon yhden Sandelsin ja suuntaan kotia kohti valmistautumaan seuraavaan bassopäivään.
Aikataulusta olemme jäljessä noin kaksi biisiä, joten alunperin suunniteltu kolmen päivän aikataulu tulee venymään neljän päivän mittaiseksi. Huomenna onkin sitten luvassa vain vaikeita biisejä. Huomiseen!
Toinen äänityspäivä pulkassa