Lauantai 29.6.2013 klo 11:50 – Tommi
Hyvää juhannuksen jälkeistä elämää kaikille! Minulle tuo keskikesän juhla on ylivoimaisesti vuoden paras juhla, monestakin syystä: suomen kesä, mökki, rauhoittuminen, varpaiden liottaminen laiturin nokasta, puusauna ja hyvä seura yhdistettynä tasaisen tappavaan tissutteluun. Voiko parempaa olla?
Juhannuksesta toivuttuani, oli kuitenkin aika palata paitsi arkeen, myös lauluäänityksiin. Saavun studiowelhomme, Aksun, huudeille työpäivän jäljiltä, mutta vielä juhannuksen jälkeisissä positiivisissa fiiliksissä. Pohdimme hetken kahvikupposten äärellä, minkä biisin kimppuun tänään kävisimme. ”Tänään maistuisi joku vähän iisimpi, hyvän mielen, biisi. Kävisikö levyn nimikkoraita?”, ehdotan maestrolle. Tuumasta toimeen, mikrofonit iskuun, vesipullot täyteen, suolaliuos huuhtelut tuulenhalkojaan ja kurkkuun, jonka jälkeen tossut osoittavatkin jo kohti laulukopin ovea.
Ennen kuin toivosta luovutaan- kappale on – kuten nimikin kertoo – tulevan albumimme nimikkoraita. Kappaleessa kuullaan uudenlaista Raaka-Aine- materiaalia monessakin mielessä. Kitarasoundeja on käytetty monipuolisemmin kuin aiemmin; kevyempi, mutta silti iso soundi tuo raikkautta kappaleeseen. Kappaleen ehdoton helmi on kuitenkin übersiisti bassokuvio introssa ja säkeistössä. En malta odottaa, että kuulette sen! Niin ja laulullisesti tässä mennään käytännössä puhtaalla laululla läpi koko kappaleen. Pientä ”semiraspia” ja kevyttä vibraa toki välillä väläytellään, mutta lähtökohtaisesti mennään ilman räkää ja rosoisuutta läpi kappaleen.
Tekotaiteellinen mustavalko-otos kesken laulujen
Kappale on meille yhtyeenä monessakin mielessä äärimmäisen tärkeä. Ensinnäkin jo levyn nimikkoraita itsessään asettaa jonkinlaiset standardit sille, mitä haluamme edustaa ja miltä haluamme, että uusi Raaka-Aine kuulostaa. Kappaleen sanoituksia tulemme avaamaan myöhemmin, lähempänä levyjulkkareita, mutta sen voin kuitenkin jo tässä vaiheessa kertoa, että kappaleen sanoituksissa on tärkeä sanoma ja teema, joka liittyy hyvin olennaisesti Raaka-Aineeseen useammaltakin taholta katseltuna. Sanoitus ja sävellys on Timon käsialaa. Good job, my brother!
Sitten itse asiaan… Ensimmäiset säkeistöt rullaavat mallikkaasti eteenpäin. Hyviä ottoja toinen toisensa perään. Pientä hieromista kielipoliittisissa asioissa siellä täällä, esimerkkinä mainitakseni sanoituksen ”maan alle”, joka helposti vääntyy muotoon ”maanalle”. Kyllä tämä härmä on vaikea kieli.
Sinne tänne pieniä herkkyysvibroja venytettyjen laulufraasien päätteeksi. Meinaa tippa tulla hous…silmään, kun sellainen kolahtaa täydellisesti narulle. Mikä fiilis!
Säkeistöissä ja kertosäkeissä on pieniä jekkuja siellä täällä. Siksikin tällainen melodisesti raikas ja eläväinen kappale on kiva biisi laulaa. Jossain kohdassa jokin pieni koukku ylös, liu’utus nuoteissa, pieni korostus johonkin sopivaan kohtaan. Dynamiikkaa, beibi, dynamiikkaa. Uuh!
Lopullista versiota odotellessa vähän esimakua…
Kertosäettä laulaessani kuulen mielessäni jo isot stemmalaulut, jotka nostavat tämän kappaleen vielä isompiin ulottuvuuksiin, kun äänityssessioiden päätteeksi tehdään taustalaulut. Kertosäkeenkin laulut menevät mukavasti purkkiin. Tässä kevyemmässä laulusoundissa on sekin mukava puoli, että vaikka mennään kovaa ja korkealtakin ajoittain, ei äänenpaineen käyttö ole lauluteknisesti lainkaan samaa tasoa kuin raskaimmissa kappaleissa. Raskaimpien päivien päätteeksi on nimittäin sellainen hedari, ettei mitään järkeä. Yritäpä itse huutaa viisi tuntia putkeen…
Kappale on noin neljässä ja puolessa tunnissa paketissa liidilaulujen osalta. Fiilis sekä itselläni, että Aksulla, biisin osalta katossa. Hyvän laulusession päätteeksi on ilo ajaa taas Lahdesta Lohjalle. Reilu puolentoista tunnin ajomatka sujuu kuin siivillä, eikä väsymyskään paina. Musiikilla on ihmeellisiä vaikutuksia. Tässä lisää syitä, miksi tätä hommaa tehdään. I love it.
Levylautasella oli tämän biisin muudeihin päästäkseni vähän kevyempää kamaa. Toivottavasti tekin jaksatte näitä biisejä fiilistellä. Oma kestosuosikkini koneilla höystetyn pop-metallin puolelta, ruotsalainen Amaranthe, tarjoilee meikäläisen ehdottoman lempparin. Mimmihän on kuuma ja laulaa hyvin, mutta jotain spesiaalia tapahtuu korvieni välissä, kun miessolisti Jake E avaa suunsa.
Ranskalaisen tunnelmoivan Alcest– yhtyeen Autre Temps- kappaleen löysin Timon vinkin kautta. Suosittelen lämpimästi. Kotimaisten kultakurkkujen aateliin lukeutuvan JP Leppäluodon Harmaja toimii kerta toisensa jälkeen, kun kaipaa iisimpää meininkiä. Nautin miehen tummasta soundista niin Harmajan kuin Charoninkin tuotannossa. Jos tässä maassa on joku laulaja, jonka kanssa haluaisin dueton laulaa, niin tässä. Haaveita pitää olla.
Lopuksi vielä palanen Amerikkaa, kahden hiljattain livenä todistamani yhtyeen toimesta. 3 Doors Down veti jäätävän hyvän keikan Helsingin Circuksessa ja Here without you on kaikessa kliseisyydessään silti kaunis kappale, kaikkine jousineen sun muineen. Stone Sourin Corey Taylor on monipuolinen solisti, jonka taidokkuutta laulaa, öristä ja esiintyä jaksan ihailla varmasti vielä pitkään. Kappale, Zzyzx Rd., on jo nimenä mielenkiintoinen (tuon niminen tie muuten löytyy Nevadasta, tuli nähtyä livenä joskus matkalla Vegasiin), mutta kappalehan on toimiva popballadi.